maanantai 11. maaliskuuta 2013

Energian tuotannon keskittymisen ongelma

Sähköenergian tuotanto ja jakelu on keskitetty suuriin yksikköihin. Tämä perustuu vanhanaikaiseen ja virheelliseen ajatteluun suurten yksiköiden välttämättömyydestä. Monopolituotanto voi johtaa myös epädemokraattisiin käytäntöihin ja haavoittuvaisuuteen. Ihmiset haluavatkin tulevaisuudessa pyrkiä omavaraisuuteen.

Pienet, hajautetut tuotantoyksiköt energian tuotannossa olisi turvallisempi ja ekologisempi tapa ratkaista tuotannon haavoittuvuus ja kalleus. Ihmisten omatoiminen vaihtoehtoisen energian tuotannon ja  pienten energiantuotantolaitosten rakenramisen tukeminen olisi valtion kannalta viisasta.

Maaseudulla olisi tilakohtainen bioenergian tuotanto mahdollista ja edullista. Biodiesel tai biokaasu syntyy eläinten ja ihmisten jätteistä.

Kaupungeissa aurinko- tuulienergian kerääminen kattotasolta olisi mahdollista. Motivointi olisi mahdollista, mikäli maatilojen ja taloyhtiöiden kannattaisi taloudellisesti tuottaa sähköä tai lämpöä sekä omaan käyttöön, että myymällä yhteiseen verkkoon.

Pienissä erillistaloissakin on mahdollista rakentaa varaavia takkoja ja aurinkopaneeleita sekä tuulimyllyjä hyvän eristämisen lisäksi. Varsinkin kesämökkien energiatarve olisi pyrittävä suuntaamaan vaihtoehtoisen enrgian käyttöön ja tuottoon.

Vihreän teknologian ja ekologisten  innovaatioiden kehittäminen edellyttää, että sen keksiminen ja kehittäminen hyödyttää asianomaista. Palkkiot ja verohelpotukset ja muut tukitoimet, kuten koulutus olisi viisasta aloittaa Suomessakin pian. Saksassa ostetaan kansalaisten tuottama ylimäärä aurinko- ja tuulienergia. Siellä aurinkoenergiaa kerätään jo huomattavasti Suomea enemmän. Samoin Tanskassa ja Ruotsissa valtio tukee vihreän energian kehittämistä ja käyttöä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Pääkaupunkiseudun ilmaston lämpeneminen



Vuonna 1982 käytettiin rakentamisessa viitearvona 4,5 astetta  pääkaupunkiseudun  ilmaston lämpötilan arviona, joka perustui kymmenen aikaisemman vuoden keskiarvoon. Nyt tuo arvo on 8 astetta! Siis vuosittainen lämpötilan nousu olisi ollut 0,1 astetta pääkaupunkiseudulla. Tämä ei ole ilmastotieteellisen tutkimuksen tulos, mutta perustuu annettuihin virallisiin lukemiin, joten se ei ole myöskään pelkästään sammakkoennustuksiin perustuva.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Aurinkopaneelit, viherkatot, sähköautot

Aurinkopaneelit soveltuvat Suomen ilmastoon lumettoman ajan paisteen keräämiseen. Säköpaneelit reagoivat nopeasti, joten pilvisellä säälläkin sähköä kertyy. On kuitenkin huomattava, että pieni paneeli ei riitä mihinkään. Aurinkokerääjät vaativat myös putkitukset, jotka maksavat. Tällä hetkellä kannattavin ja halvin energian säästökeino on ilmapumput, jotka korvaavat paljolti öljylämmityksen tarvetta samoin kuin suoran sähkölämmityksen tarvetta, karkeasti katsoen puolittaa kulutuksen. Hesarin sivuilta löysin monia hämäävän jutun, jossa selitettin sähkön kulutuksen nousevan ilmalämpöpumpun myötä. Jos sitä käytetään vain ilman jäähdyttämiseen kesällä, näin voi käydä.

Viherkattoja alkaa ilmestyä Saksaan ja Tanskaan vauhdilla, koska siellä on lait määräämässä rakentamista. Tasakatoille on suunniteltava viherkatto. MIlloin Suomessa aloitetaan kokeilut. Kaupungissa kerrostalojen katoille suunnitellut puutarhat, grillitasot ja mehiläispesät ym. voisivat tarjota lisäarvoa, niin hyvinvoinnille kuin taloudellekin. Palvelutalot voisivat suunnitella helpot ja turvalliset tilat katoille. Vauvojenkin nukuttaminen kattotasolla voisi olla puhtaampaa ja turvallisempaa.

Sähköautoja on odotettu kauan. Halvat, kansan sähköautot odotuttavat itseään. Valtion viranomaiset miettivät kuumeisesti, miten estää kansaa lataamaan ilman veroja autojaan.  Sähkömoottorihan on keksitty aikaa sitten ja se on kestävämpi, melkein ikuinen verrattuna bensiinimoottoriin. Ainoa tekninen jarru on pitkilla matkoilla tarviottavat akut, jotka vievät tilaa ja painavat. Suurin osa auton käytöstä ovat kuitenkin lyhyet kauppamatkat ja muut pistäytymiset. Poika osti uuden hybridin, joka edustaa uutta trendiä, mutta jonka bensansäästökyky ei ole kummoinenkaan. Iloitsin päätöksestä, koska se osoitti kuitenkin hänen kohdallaan pientä myönnytystä vihreään suuntaan.