maanantai 14. joulukuuta 2015

co2 säästöt

Viisas ja taitava mieheni laski miten paljon säästöjä päästöissä olemme,omakodissamme saaneet vuosien varrella. Vajaan kymmenen vuoden aikana vuotuinen määrä on pudonnut 24000sta 4000teen!
Tehkää perässä. Öljystä on siirrytty sähköön ja suorasta sähköstä ilmasta veteen lämpöpumppuun ja ilmalämpöpumppuun. Lisäksi optimointia tehtiin tehokkuuden lisäämiseksi.
Pyrkimys omavaraisuuteen on ollut eräs keskeinen, vaikka kaukainen tavoite. Aurinkokeräimet ovat olleet kokeilussa. Niiden tehon mittaus jäi kesken, kun ne sijoitettiin talon lattialämmitykseen. Ne viedään nyt kattoremontin tieltä mökille lämpimän veden tuottoon. Aurinkosähkö on seuraava kohde.
Se on niin halpaa, että

Säästöjä on tullut, ei pelkästään co2 mielessä, vaan ihan rahassa.

Ikkunat uusittiin vanhalla puolella rintamamiestalossa. Nyt sähköautolla tienaamme 2500 e vuodessa bensarahojen säästöllä.

ihanaa sähköauto

Yllättäen puolisoni pyysi minua katsomaan sähköautoa. Olin kyllä tottunut erilaisten sähköisten kulkuneuvojen esitteyyn, mutten lämmennyt pyörien tai mopoajoneuvojen suhteen. Sähköautot olivat liian kalliita ja niihin ei saanut peräkoukkua, mikä oli tärkeä meidän elämäntyylissä.
Nyt löytyi vähän ajettu halpa sähköauto ja se piti saada.
Se on ihana, pieni ja valkoinen. Kulku on kuin pumpulia hiljaista ja pehmeää. Olemme käyneet kaupungissa kartoittamassa sähköautojen latauspaikkoja ja raivonneet bensaautoista, jotka hävyttömästi ovat vallanneet harvat latauspaikat, itseasiassa emme ole tavanneet paikoilla muita kuin bensatörkimyksiä. Otimme rekkarit talteen ja mietimme kostotoimenpiteitä.
Täytynee jakaa vähän tietoakin. Ehkä rekkarin julkaisemista tms.


Tuli opetelluksi kuvan lisäämistä poikani avustuksella. Tästä lähin ehkä olen aktiivisempi.