Täytyy myöntää, että nautin matkasta Kreetalle. Tuntui, että viimeistä kertaa lennetään lomalle aurinkoon ja Välimeren syliin. Se on liian suuri ympäristösatsaus. Mutta niin se vain kävi- äkkilähtö aurinkoon parantelemaan särkyä ym. Ei mitään puolusteltavaa- suurta tuhlausta vain. Lämpöä oli liikaakin -päivällä "piti "lillua vedessä, jotta jaksoi kulkea 12 kilometrista rantaa. Ranta oli aamuisin tyhjä ja iltaisin myös, mikä on suomalaiselle tietysti toiveiden toteuma. Meillä oli onni,punainen lippu ei heilunut salossa kuin muutaman kerran. Joillakin voi koko uiminen jäädä viikon reissulla.
Rethimnonin rannoilla käyvät kilpikonnat munimassa ja vapaaehtoiset suojelijat merkitsevät pesät ja asettavat merelle kulkua varten suojat poikasille.
Muuten paikka oli kuin kaikki rantapaikat, syöttölöitä vieri vieressä. Mitäs muuta siellä voikaan tehdä - no vuokrata auto ja kierrellä katselemassa vuoria ja tuhlata bensaa, ostella vaatteita, joita ei kuitenkaan pidä ja syödä ja juoda. Tallustelu pehmeässä rantahiekassa aamuisin ja iltaisin paransi vähän figuuria. Ennen - jälkeen - peolikuva, jos oikein veti vatsaa sisään näytti hieman tuottaneen tulosta. Joopa joo.
Kotiintulo oli taas lentokenttä- kurjuutta tavallisimmillaan- ensin ahtauduttiin pariksi tunniksi odottamaan Kreetan päässä ja sitten odotimme 50 minuuttia Seutulassa kapsekkia.
Omenat oli kerätty viimeistä omppua myöten puusta. Mutta maasta keräsimme joitakin omenapiirakkaa varten. Ei siis enää huolta mihin saisi omenahillot mahtumaan, kunnes muiden puiden omenat kypsyvät. Talviomenoista viime syksynä tein hyviä namupaloja lohkomalla palat ja maustamalla ne sokerilla ja kanelilla. Niihin jäi vitamiinit tallelle, jotka muuten hilloa keitettäessä häviävät. Olisi hyvä, jos sairaalat ja päiväkodit voisivat ottaa vastaan kotipuutarhojen omenoita, jotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti